
Ruuan suurin yllättäjä oli kuitenkin nuudeli. Kokeilin nimittäin ensimmäistä kertaa Oman Maan
härkäpapunuudeleita. Ne valmistetaan vehnäjauhoista, härkäpapujauhoista
ja rypsiöljystä, ja ne maistuivat ihanan täyteläisen rasvaisilta kuten
kunnon mättönuudelin kuuluukin. Nuudeleista tuli kyllä harmillisen
mössöisiä nuudeleiksi, mistä kyllä varoiteltiin pakkauksessa, ja mikä
osittain saattoi myös johtua keittosekoilustani. Mutta hyvää oli.
Resepti on rankasti sovellettu Bamboo Bay Resortin Spicy Tofu Saladista, jota söin koko loman ja jonka valmistusta pääsin ystävällisesti seuraamaan ihan keittiöön asti. Siitä ehkä myöhemmin lisää.
Thaikkutofua ja nuudeleita (2,5:lle)
1 pkt tofua (n. 250 g)
1/4 sipuli
2 rkl soijakastiketta (tai kalakastiketta jos käytät)
2 rkl makeaa chilikastiketta
1 rkl sitruunamehua (tai etikkaa)
(1 chili)
2 rkl rypsiöljyä
1 tomaatti
nippu korianteria (tai minttua tai ruohosipulia tai mitä ny)
200 g härkapapunuudeleita tai muita nuudeleita 2,5:lle syöjälle sopivasti.
1. Sekoita kulhossa soija- ja chilikastikkeet sekä sitruunamehu (ja silputtu chili). Silppua sipuli ohuen ohuiksi viipaleiksi ja nosta kastikkeen sekaan marinoitumaan.
2. Pilko tofu ja paista öljyssä kullanruskeaksi tai niin kauan kuin jaksat. Sammuta levy, kaada kastike päälle ja jätä marinoitumaan.
3. Keitä nuudelit. Pilko sillä aikaa tomaatti ja silppua korianteri,
4. Yhdistä kaikki ainekset.
5. Syö.
Ahaa, tuollaisista härkäpapunuudeleista en ole ennen kuullutkaan.
VastaaPoistaMinäkin olin alkuun vähän varovainen maustamisessa Vekaran kanssa ,ja ehkä vieläkin pidättyväinen. mutta on ollut mukava huomata, että vaikka chiliä olisikin TAAS vahingossa vähän lipsahtanut, ei se ole näköjään Vekaraa haitannut. Vauva-aikoina oli tosin vähän hassua kun meillä oli niin usein valkosipulilta tuoksahtava vauveli :)
Juu mullekin nuo nuudelit olivat uusi tuttavuus kun vähän aika sitten kävin Oman Maan Helsingin Kaarlenkadun myymälässä. Siellä oli myös hernenuudeleita ja härkapapupastaa, jotka nekin molemmat ostin testattavaksi, mutta vielä en ole kokeillut.
VastaaPoistaMiedohkoa jalfrezi-currya oon Pötkikselle syöttänyt, ja imeskelipä se tuossa yks päivä tabascopulloakin (korkki sentään oli kiinni. Ehkei silti fiksua?) Kiva kun teillä on noin ennakkoluuloton Vekara!
Herkulta kuulostaa - ja ihanan helpolta! Mulla usein thaikkureseptit jää kokeilematta, kun en jaksa ostaa kaappiin tahnoja ja sooseja, joita ei kuitenkaan tule käytettyä. Tähän löytyisi ainekset valmiina jääkaapista. :)
VastaaPoistaNo niinpä, Maija! Nimim. Jääkaappi täysi mystisiä yhden teelusikallisen verran käytettyjä tahnoja.
VastaaPoista